Paljasjaloin laulava taivaallisen ihana CéU on paattanyt konserttinsa já matkustamme kiireella São Paulon halki. Kiireella, koska minun pitaa hakea rinkka Atulin (josta on muuten tulassa kovaa vauhtia isa) luota já ehtia viela ottaa viimeinen metro hieman lahemmaksi lentokenttaa. Ehdin metroon.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Puolen yon aikaan yksin rinkan kanssa São Paulon metrossa tarkkaillessani jengimuodin uusimpia ilmentymia tulee mieleeni otsikon loru: "Kuka pelkaa mustaa miesta...?". Musta jengimuoti ei kuitenkaan heittaydy agressiiviseksi já paasen ongelmitta Tatuapé:n asemalle. Onnellisesti viimeinen lentokenttabussi vie minut Tatuapé:sta Guarulhoksen kentalle hintaan 3.40 realia, kun taksiin olisi uponnut varmasti satanen.

Vaikka Guarulhos ei koskaan nuku, niin yollinen kentta on yllattavan rauhallinen, seuraava kansainvalinen lentokin lahtee vasta 6:15 Panama Cityyn. Joku nainen nukkuu hauskasti penkilla istuvan joulupukkinuken kainalossa. Olisin ottanut tasta joulukorttikuvan, ellei kamerani akku olisi juuri kriittisesti loppunut. Minakin yritan nukkua, mutta kova penkki já kolmesta televisiosta itsekseen pauhaava espanjaksi selostettu jenkkifutis tekevat yrityksestani lahes turhan.

Oma lentoni lahtee aikataulussaan 4:15 kohti Salvadoria já laskeutuu kaksi tuntia myohemmin paikallista aikaa 5:15 (niin lahella paivantasaajaa, ettei erillista kesa-aikaa tarvita). Olen vihdoin taalla kaukana Nord-Estessa (Koillis-Brasiliassa), macumba-uskonnon já capoeiran Bahiassa.

Tavoitteeni on paasta tutustumaan Suomalaissyntyisen rastatukan pitamaan capoeira-kouluun Engenho Velhon favelassa. Olen ollut Juhaan yhteydessa aikaisemmin sahkopostitse, mutta tama matkani tuli niin yllattaen, etten ole ehtinyt hanta varoittaa tulostani, enka siis myoskaan kysya, miten sinne Engenho Velhoon paasee.

Spottaan kartalta Engenho Velho de Brotas kaupunginosan, kysyn hostellilta bussiohjeet, já lahden matkaan. Hikisen tunnin jalkeen maisemat alkavat vastaamaan minun mielikuvaani siita, milta favelassa pitaisi nayttaa. Bussi nuosee moottori huutaen monttuista já jyrkkaa tieta ylospain, rappaamattomat tiilitalot kiipeilevat villisti rinteilla já puolialastomat lapset leikkivat kadulla. Tunnen itseni saihkyvan valkoiseksi kaikkiin muihin verrattuna.

Jaan pois bussista já alan kysella ympariinsa, jos joku sattuisi tietamaan capoeira-koulua talla alueella. Kaikki ovat ystavallisia, eivatka mustat miehet nain paivanvalossa ole laisinkaan niin pelottavia. Kaikista avuliain auttaja muistaa, etta yksi rastatukka-gringo kylla opettaa capoeiraa, muttei suinkaan taalla, vaan naapurikukkulalla Engenho Velho da Federacaossa, eli sinne sitten.

Yksi favelan rinne alas já toinen ylos 35 asteen helteessa kay kunnon paalle. Jotta harjoitus olisi taydellinen kiipean viela kerran vaaralle kukkulalle, ennen, kuin alan olla niin lahella, etta ihmiset tunnistavat Juhan nimelta já antavat yha tarkempia ohjeita: "Tuolla palmun juurella, yleisopuhelimen vieressa". Pahaksi onneksi toimintakeskuksessa ei ole ketaan paikalla.

Naapurit alkavat joukolla pohtia, mista voisin tavoittaa Juhan, pikkutytto lahetetaan hakemaan Marielaa, Mariela antaa Ricardon puhelinnumeron já Ricardolla puolestaan pitaisi olla Juhan numero. Lopulta paikalle sattuu yksi Juhan capoeira oppilaista, Gurija, joka tietaa kertoa, etta huomenna seitseman aikaan olisi harjoitukset.

Gurija saattaa minut bussipysakille já paivaretki favelaan on osaltani ohi. Em nahnyt yhtaan asetta, enka crackin polttajaa, mutta paljon ystavallisia ihmisia. Pimean tullen olisin kylla taallakin pelannyt mustaa miesta.

PS: Nimet on sinne pain, kun em oikeita ihan muista.