Kaikki ei aina voi olla niin kiehtovaa, ihanaa, herttaista ja miellyttävää... aina välillä jotkut asiat myös niinsanotusti ottavat pannuun. Haastan Juran "vuodattamaan" myös Chilen ihanuuksista. Samalla tämä on vastaus Merin Kaikkien Kaupunki postaukseen.

Minua nyppii se, että tämän ihanan maan kaupungit on rakennettu vain autoilevia ihmisiä ajatellen. Esimerkiksi tässä kaupungissa 90% kaduista on yksisuuntaisia, mikä johtaa siihen, että liikenne on sujuvaa ja autot paahtavat ihan tajutonta vauhtia urbaanilla alueella. Jalankulkijat joutuvat tekemään pitkiä mutkia matkallaan tai uhmaamaan henkeään, kun turvallisia kadunylityspaikkoja ei ole. Esimerkiksi minun työmatkallani on liikenneympyrä, jonka kohdalla teoriassa pitää ylittää kaksi katua, mutta käytännössä suojateitä seuraamalla pitää tehdä sik-sakkia ja ylityksiä tulee yhteensä neljä ja kaikkien liikennevalot vaihtuvat silleen sopivasti, että pitää odottaa neljät punaiset.

Jalkakäytävät on täällä sitten ihan oma taiteen lajinsa. Esimakua voi saada tästä videosta:



Kuvia aiheesta löytyy minun Flickeristä tagilla Accessibility http://www.flickr.com/photos/jogi/tags/accessibility/