Riossa sataa vetta. Nyt on lauantai-aamu ja kello on 8:25. Hostel Rio on hiljainen ja aamupalaakin tarjoillaan vasta yhdeksan jalkeen. Sateesta huolimatta Rio on jo tehnyt minuun lahtemattoman vaikutuksen.

Eilen:
Bussi lahestyy Novo Rion terminaalia huristellen pitkin valilla kolmeen kerrokseen korotettuja moottoriteita pitkin. Teiden alla ja valissa tunnistan surullisen kuuluisat Rion favela-maisemat (en nyt varmaan just tata favelaa nahnyt, mutta kaikki ne nayttaa suunnilleen samalta). Kiihtymys sisallani kasvaa, se tunne tiedattekos, kun on saapumassa jonnekin, josta on tuhansia kertoja kuullut puhuttavan, lukenut, nahnyt valokuvia ja Google-Earthin satellittikuvia, mutta, jossa ei koskaan ole viela itse paassyt kaymaan.

Minulle Riosta on muodostunut suoranainen myytti vietettyani 13kk ja 13 paivaa Brasiliassa kaymatta sen itseoikeutetussa ¨paakaupungissa¨. Olen jo alkanut epailemaan koko kaupungin olemassaoloa. Sydameni hyppaa kurkkuun, kun sitten yllattaen naen taksin ikkunasta kristuspatsaan valaistuna yotaivasta vasten; tama paikka on olemassa ja mina olen taalla kaymassa!

Kapuan hostellilta alas Santa Teresan jyrkkia katuja ja ahmin Rioa kaikilla aisteillani. Hymyilen itsekseni joka kerta, kun kuulen jonkun suhauttavan s:n Riolais-aksentilla ¨...essshtou aqui no Rio de Janeiro¨. Syon ravintolassa, jonka seinalla on iso kyltti muistuttamassa prostituution lainvastaisuudesta, mutta ikkunan ulkopuolella keikistelee viela isompi, ainakin kaksimetrinen transvestiitti kaupittelemassa palvelujaan.

Jatkan iltaani Negrogato klubille, jonne minut houkuttaa kadulle asti kuuluva Naçao Zumbi. Klubin parveke on oivallinen paikka yksinaiselle tarkkailijalle siemailla olutta ja vahtia alapuolella kulkevan Rua Riachuelon yollista elamaa tai vaihtoehtoisesti klubin puolella iltaa viettavien Riolaisten menoa. Alhaalla mm. eras kekselias kansalainen tienaa elantoaan juoksemalla katua edestakaisin, viuhtomalla ja ilveilemalla tarkoituksenaan avustaa parkkipaikkaa etsivien autoilijoiden elamaa. Kaveri mm. pysayttaa liikenteen seisomalla leveassa X-asennossa keskella katua bussin edessa, jotta toinen autoilija voi tehda U-kaannoksen ja pysakoida kielletylle paikalle. Palkaksi palvelustaan han veloittaa pysakoivilta autolijoilta parkkimaksua.

Paatettyani yksinaisen tarkkailijan iltapuhteet kiipean makea ylos takaisin hostellille. Hostellilla on hiljaista. Parin oluen ja uuden ilmaiirin juovuttamana huojun vessaan. Istahdan pontolle ja nappaan kateeni hajamielisesti vessan lehtipinosta Cosmopolitanin helmikuun 2005 numeron, joka kertoo mm. PMMP:n menestystarinasta... omituista.

Riossa sataa vetta. Nyt on lauantai-aamupaiva ja kello on 11:49. Rio Hostellli on herannyt ja olen syonyt aamiaista ja vaihtanut kuulumisia Skotlantilaisten, saksalaisen ja Ranskalaisten kanssa. Mukavaa porukkaa nuo Eurooppalaiset.