Edellisestä kirjoituksestani onkin taas vierähtänyt melkoisesti aikaa. Päivät täällä ovat vierineet vauhdilla, vaikka mitään sen ihmeempää ei olekaan tapahtunut. Laboratoriossa osa töistä on junnannut paikoillaan, osa on edennyt mukavasti. Labratyöskentelyn yksi kurja puoli on se, että mikään ei koskaan suju juuri niinkuin on suunniteltu, tai ainakaan ainakaan aikataulun mukaan. Niinpä päätinkin järjestää lisäaikaa, ja siirsin paluupäiväni joulukuun lopusta helmikuun alkuun. Jospa tuolla lisäajalla ehtisi tehdä kaikki työt loppuun. Tosin tuo muutos myös tarkoittaa helvetillistä lukemisurakkaa loppukeväälle Suomessa, kun joudun suorittamaan läjän puuttuvia kursseja kirjatentteinä.

Olen kokenut kaksikin maanjäristystä, tosin hyvin mietoa sellaista. Oli kuitenkin mielenkiintoista herätä yöllä ja tuntea koko rakennuksen keinuvan hellästi puolelta toiselle. Kuulemani mukaan tuollainen on täällä täysin tavallista, ja mitäpä muuta sitä voisikaan odottaa - onhan koko Chilen läpi kulkevien Andien syntymän takana nimenomaan mannerlaattojen kohtaaminen.

Espanjalaisista mainostetaan heidän tapaansa hoitaa asiat mañana, eli huomenna. Täkäläiset pistävät pykälää paremmaksi, ja tutuksi tullut vastaus kysymykseen milloin on la próxima semana, ensi viikolla. Tähän olen törmännyt paitsi laboratoriossa, myös muissa yhteyksissä. Viimeisin on huoltomiesten odottaminen suorittamaan kunnostustöitä asunnossamme. Viime viikolla heidän piti tulla, samoin tällä viikolla, ja tänään taas kerran tuo sama vastaus - la próxima semana.

Ensi viikko on täällä taas lyhyempi, kun perjantai on pyhäpäivä. Tarkoitus onkin lähteä muutamaksi päiväksi rannikolle katsastamaan paikallisia uimarantoja ja miltä kesän tulo näyttää siellä. Santiagossa ilmat ovat käymässä tukahduttavan kuumiksi, joka päivä hellelukemat ylittyvät kevyesti, ja edellisestä pilvisestä päivästä taitaa olla jo parisen viikkoa. Paluu koti-Suomeen tullee olemaan melkoinen shokki, täältä keskeltä kuuminta kesää keskelle Suomen kylmintä talvea.